Vuosi 1896

Helsingin Kauppiaitten Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 8. maaliskuuta 1896.

Yhdistyksen keskeisenä tavoitteena oli suomenkielisen kauppakoulun perustaminen, sillä sen nähtiin parhaiten palvelevan suomalaista liikemieskuntaa ja tarjoavan koulutettuja työntekijöitä alalle. Tämä tavoite toteutui 1. syyskuuta 1908, kun Helsingin Kauppiaitten Kauppakoulu aloitti toimintansa Vuorikadulla sijaitsevassa vaatimattomassa puutalossa – kyseessä oli Helsingin ensimmäinen suomenkielinen kauppakoulu.

Koulu kehittyy ja kasvaa

Koulun toiminta vakiintui nopeasti, ja sen tilat vaihtuivat useaan otteeseen.

Vuosina 1909–1925 koulu toimi Heimolan talossa osoitteessa Hallituskatu 15, jossa myöhemmin kokoontui myös Suomen eduskunta. Vuodesta 1928 vuoteen 1961 oppilaitos sijaitsi Kasarminkatu 16:ssa. Tänä aikana koulutus laajeni kauppaopistotasoiseksi, ja nimi muuttui muotoon Helsingin Kauppiaitten Kauppaoppilaitos. Vuonna 1961 oppilaitos sai käyttöönsä alansa moderneimman koulutalon Töölöntullinkatu 4:ssä.

Vuosi 1986

Vuodesta 1986 alkaen oppilaitos on toiminut Vantaan Martinlaaksossa.

Nykyään oppilaitoksen nimi on Mercuria Kauppaoppilaitos, ja se on arvostettu, kansainvälisesti suuntautunut kaupan alan kouluttaja. Oppilaitosta ylläpitävät Vantaan kaupunki sekä Mercuria Kauppaoppilaitos Oy, jonka yhtenä omistajana Helsingin Kauppiaitten Säätiö tulee edelleen toimimaan.

Kohti laajempaa tukipolitiikkaa

Kun vastuu koulutuksen järjestämisestä siirtyi vuosien mittaan muille toimijoille, yhdistys keskittyi tukemaan laajemmin suomalaista kaupan alan koulutusta ja kehitystä.

Mercurian toiminnan tukeminen taloudellisin avustuksin ja stipendein jatkui, mutta sen lisäksi yhdistys rahoitti monipuolisesti eri koulutusasteiden hankkeita – lukioiden opinto-ohjausmateriaalista useamman yliopiston yhteistyöhankkeisiin. Tekemänsä työn turvaamiseksi yhdistys perusti huhtikuussa vuonna 2025 avustustoiminnalleen jatkajan, Helsingin Kauppiaitten Säätiön.

Katse tulevaisuudessa

Tänään Helsingin Kauppiaitten Säätiön tärkein tehtävä on koulutuksen ja kehityksen tukeminen monipuolisesti kaupan ja palvelujen alalla. Säätiö edistää yleistä liikesivistystä, tutkimusta, liike-elämän ja koulutuksen välistä yhteistyötä sekä yrittäjyyttä ja kaupallista toimeliaisuutta kaikissa muodoissaan.

Koulutukseen ja kehitykseen panostamalla Säätiö turvaa yritysten toimintaedellytyksiä myös tulevaisuudessa.

Lähteitä

Kotilainen, Aarne 1946: Helsingin Kauppiaitten Yhdistyksen 50 vuotisvaiheet 1896–1946.
Helsingin Kauppiaitten Yhdistys, Helsinki.

Paavilainen, Marko 1996: Kauppaa, kauppiaita, yhdistystoimintaa.
Helsingin Kauppiaitten yhdistys ry 100 vuotta 1896–1996. Helsingin Kauppiaitten Yhdistys, Helsinki.

Paavilainen, Marko – Sartonen, Sinikka 2008: Kaupan koulu.
Kauppiaitten Kauppaoppilaitos ja sen edeltäjät 1908–2008.
Helsingin Kauppiaitten Yhdistys, Helsinki.

TULOSSA: Tietokirjailija, dosentti Marko Paavilaisen uusin yhdistyksen historiaa käsittelevä teos julkaistaan vuoden 2026 loppupuolella. Historiikki painottuu Helsingin Kauppiaitten Yhdistyksen historiaan vuodesta 1996 eteenpäin. Julkaisijana toimii Helsingin Kauppiaitten Säätiö.