Myönnämme avustuksia kaupan alan koulutus- ja kehityshankkeisiin
Säätiön tarkoituksena on edistää yleistä liikesivistystä, tutkimusta, liike-elämän ja koulutuksen välistä yhteistyötä sekä yrittäjyyttä ja kaupallista toimeliaisuutta kaikissa muodoissaan. Avustuksillaan Säätiö vaikuttaa yritysten yleisten toimintaedellytyksien suotuisaan kehitykseen.
Myöntämämme avustukset kohdistuvat mm. kaupan alan koulutuksen tukemiseen eri oppiasteilla sekä tutkimuksiin, jotka tuottavat uutta ja ajankohtaista tietoa kaupan ja palvelualojen tarpeisiin. Lisäksi tuemme yrittäjyyttä edistäviä yleishyödyllisiä hankkeita.

Avustuskohteitamme
Säätiön perustaja, Helsingin Kauppiaitten Yhdistys, on myöntänyt avustuksia mm. Kaupan liitolle, Kaupan Koulutuksen Kehittämiskeskukselle ja Vähittäiskaupan Tutkimussäätiölle. Säätiö jatkaa perustajansa työtä tukemalla suomalaisen kaupan kehittäjiä ja kouluttajia.
Apurahojen hakeminen
Avustusta voi hakea Säätiön apurahajärjestelmän kautta. Apurahahaku on jatkuva ja hakemuksen voi jättää milloin hyvänsä. Hallitus päättää avustuksista kokouksissaan, joita järjestetään vuosittain vähintään kaksi.


Suomalaisen liike-elämän tukena jo yli 125 vuotta
Säätiön perustaja, Helsingin Kauppiaitten Yhdistys on ollut mukana rakentamassa suomalaista kaupan alan koulutusta jo 1800-luvun lopulta lähtien. Yhdistyksen tarina on esimerkki pitkäjänteisestä työstä osaamisen, koulutuksen ja elinkeinoelämän kehittämiseksi.
Yhdistys perusti Helsingin Kauppiaitten Säätiön jatkamaan perintöään vuonna 2025.